Sähkön saatavuuden vaikutus vesihuollon toimintaan
Energiamarkkinoiden poikkeuksellinen tilanne aiheuttaa epävarmuuksia sähkön saatavuuteen. Tämä saattaa osaltaan vaikuttaa myös vesihuoltolaitosten toimintaan. Siksi myös asiakkaiden on hyvä varautua tähän tilanteeseen. Sähkökatkotilanteessa on tärkeää minimoida vedenkäyttö, vaikka hanasta vettä tuleekin. Tällä estetään laajoja viemäreiden ylivuotoja tai viemäritulvia kiinteistöillä, jos jätevedenpumppaus ei toimi sähkökatkon aikana. Esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä ja harkinnan mukaan vessanpytyn vetämistä on syytä välttää sähkökatkon ajan.
Puhtaan hanaveden toimituksessa sähköä tarvitaan raakavedenotossa, veden käsittelyyn talousvedeksi ja veden pumppaamiseen vesijohtoverkostossa vedenkäyttäjille. Jätevesi valuu yleensä painovoiman avulla kiinteistöstä viemäriin ja viettoviemäreissä, mutta jäteveden siirtoon viemäriverkostossa jätevedenpuhdistamolle tarvitaan myös pumppuja. Sähköä kuluu myös jätevedenkäsittelyyn.
Vesihuoltolaitosten varautumisesta huolimatta sähkökatkot voivat keskeyttää veden tulon. Kaikissa kotitalouksissa onkin hyvä olla osana kotivaraa varastossa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, 6-10 l/hlö. Lisäksi on hyvä olla puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita veden kuljetukseen ja säilytykseen.
Kiinteistöillä mahdollisesti olevien tulvimisen estolaitteiden toimivuus on syytä tarkistaa ja varmistaa ennen sähkökatkoja. Mikäli asiakkaalla on kiinteistökohtainen jätevedenpumppaamo, voi vedenkäytön jatkaminen aiheuttaa nopeastikin viemärin tulvimisen kyseisellä kiinteistöllä.
Kiinteistön omistajien tulee huolehtia, että lämpimän käyttöveden järjestelmien lämpötila ei energiasäästöistä huolimatta laske niin alhaiseksi, että olosuhteet ovat suosiolliset legionellabakteerien kasvulle. Bakteerien kasvua vesijärjestelmissä voidaan torjua huolehtimalla, että lämpimän veden lämpötila on säännöllisesti vähintään 55 °C koko vesijärjestelmässä. Jos legionellabakteerien pitoisuus nousee vesijärjestelmässä terveydelle haitalliseksi, ne voivat aiheuttaa hengitysilman kautta altistuneelle ja sairastuneelle pahimmillaan vaikean keuhkokuumeen.
Pakkaskaudella vesijohdot ja -mittarit voivat jäätyä, jos ne ovat tilassa, jonka lämpötila pääsee laskemaan pakkaselle. Paras keino estää jäätyminen on eristää vesiputket hyvin ja pitää vesimittaritila lämpimänä.
Mikäli sähkökatko aiheuttaa häiriöitä vedenjakeluun tai muuhun vesihuoltoon, niistä tiedotetaan Riihimäen Veden verkkosivulla. Mahdollisuuksien mukaan tiedotetaan myös häiriötekstiviestipalveluna siihen ilmoittautuneille vedenkäyttäjille. Palvelun käyttäjäksi kannattaa rekisteröityä, jos et ole sitä vielä tehnyt.
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Kaikki artikkelit: Tiedotteet